En itsekään oikein ymmärrä, että kirjoitin nuo sanat juuri äsken tuohon. Siis minä. Tuleva vanhapiika, jonka piti päätyä asumaan mummonmökkiin yksin lemmikkiensä kanssa, unohtamaan suurimmat haaveensa ja keskittymään elämän pieniin iloihin kuten suklaan syömiseen. Elämä ei todella mene aina niin kuin ennalta kuvittelemme, ja tällä kertaa ihan hyvä niin!
Vanhanpiian (varmasti sinänsä jännittävän ja vaiherikkaan) elämän sijaan minua näyttää odottavan tulevaisuus, josta en uskaltanut pari vuotta sitten edes unelmoida. Tai jos uskalsin, tein sen salaa, sillä haaveet tuntuivat liian kaukaisilta.
Noin vuosi sitten elämääni käveli Rakkaus. Ennen kuin huomasimmekaan, minä ja toinen, yhtä järkevä ja harkitsevainen ihminen, olimme korviamme myöten rakastuneita.
Tämä blogi on kertomus siitä rakkaudesta.
Normaalisti en ole kovinkaan siirappinen, mutta meidän tarinaamme on vaikea kertoa lisäämättä taustalle vähän rakkausteemamusiikkia. Juuri siksi aion kertoa koko tarinan vähän myöhemmin, sillä tässä blogissa ei todellakaan hempeillä koko aikaa.
Tämä on myös blogi siitä, miten järjestää juhlat suurelle suvulle, kun ei ole yhtään rahaa.
Kuten jo kerran totesin, tervetuloa seuraamaan, kuinka rakkaus voittaa (jos voittaa) rahan asettamat haasteet, kuinka vihkiminen onnistuu kun toinen ei kuulu kirkkoon, ja kuinka ruokitaan yli sata nälkäistä suuta joutumatta itse paastolle. Mukana myös tee-se-itse -toimintaa, tuttavien törkeää työllistämistä ja ihanien ideoiden ilotulitusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti