The Dress.

Oijoijoi. Tässä siis EI pitänyt käydä näin, tai ainakaan en ollut suunnitellut mitään tämän tapaista.

Kukaan sukulainen ei varmasti usko tätä, kun otetaan huomioon, että minulla on Exel-taulukot näppäiltynä koneeseen ja pitopalvelut kilpailutettuna, kun häihin on vielä yli kaksi vuotta aikaa.

En kuitenkaan aikonut tehdä mitään konkreettisia hankintoja, ennen kuin on hääpaikka katsottuna ja häiden tarkka ajankohta sovittuna. Elämä olisi toisaalta tosi tylsää ja ikävää, jos koskaan ei tapahtuisi mitään suunnitelmista poikkeavaa.



Ja niinpä kävi niin, että Tampere - tulin, näin ja ostin sen puvun!



A-pu-va! Olen ehkä menettänyt loputkin harkitsevasta luonteestani, eikö tämä rajoittunutkaan vain minun ja miehen yhteiselämään?! :D





Hurja seikkailu Tampereella - Sinne ja takaisin kahdessatoista tunnissa

Olin lähdössä ihan keskenäni matkaan. Illalla vatsassa kihelmöi, kun perhoset siellä kutittelivat siivillään - mitä jos se puku onkin oikeasti hyvä? Entä millainen paikka Tampere on? Olen aikuisiällä tainnut käydä siellä huimat kaksi kertaa, ja niistäkin suurimman osan olen viettänyt joko sisätiloissa tai jonkun paikkakuntalaisen ohjattavana. Nyt olisi edessä hurjaakin hurjempi citysuunnistus vieraassa kaupungissa. Onneksi olin ymmärtänyt varata kunnolla aikaa lounaspaikan etsimiseen ja muuhun turistina pyörimiseen.

Aamulla vähän ennen yhdeksää, juuri kun olin lopettelemassa aamiaistani, sainkin soiton. Tuleva kaaso pääsisi sittenkin mukaani! Mutta kiire tuli, sillä bussin lähtöön oli vain 20 minuuttia aikaa, eikä kaasoparka ollut vielä edes pessyt hampaita. Onneksi hän kuitenkin ehti, ja matka saattoi alkaa! Kaksin on aina kauniimpaa!

... tosin olisi ehkä ollut viisasta tehdä vähän aikatauluselvityksiä, ennen kuin varasin bussilipun. Junalla kulkee puolessa siitä ajasta minkä bussilla. No, siinäpä sitten köröteltiin, ja hei, linja-autossa on tunnelmaa..!

Perillä löysimme mm. ihanan sushi-paikan Tampereen kauppahallista. Oli edullista ja ihan mielettömän hyvää! Vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun edes ajattelen niitä lohi-nigireitä ja avocadosusheja. Oli niin tuoretta, etten muista missään muualla saaneeni näin hyvää. Se on jo jotakin, sillä me olemme tulevan kaason kanssa kiertäneet aika monta loistavaa sushipaikkaa.
Onneksi emme olleet kiireisiä, sillä muuten olisi voinut jäädä sushit mutustamatta. Paikka oli niin pikkuruinen...

Hyvää oli, namnam!!

Paikan nimi oli Umami.

Sitten olikin aika lähteä sovittamaan! Puvun koti ei sijainnut aivan keskustassa, joten suuntasimme sinne paikallisbussilla. Onneksi oikea paikka löytyi helposti, kumpikaan meistä matkalaisista ei ole tunnettu suunnistustaidoistaan, ellei sitten surullisen kuuluisa...

Ovella jännitti. Paljon aikaa ei kuitenkaan jäänyt murehtimiseen, kun meidät jo opastettiin puvun luo ja jätettiin rauhassa sovittelemaan. Olimme jo etukäteen sopineet, että kaaso hoitaa "vaikean asiakkaan" roolin, eli kyselee läpi käytöt, pesetykset, tutkii tahrat helmasta ja irronneet helmet koristeista ym. Näin minä voisin rauhassa keskittyä päättämään, että onko tämä nyt se The Dress.

Onneksi olimme sopineet näin. Puvun päälle saatuani todellisuus iski, enkä osannut ajatella enää mitään järkevää. Ainoat ajatukseni olivat tällaisia:

Olenko minä ihan oikeasti ostamassa omaa hääpukuani?

Puinko minä sen ihan oikeasti päälleni äsken? Onko tuo minä tuossa peilissä?

Voiko sen löytyminen käydä näin helposti?

Entä jos tässä onkin jotain pielessä?

Entä jos teen tyhmän valinnan?

ONKO TÄMÄ NYT SE?!

Puku oli minulle hiukan iso, mutta se istui silti ja pysyi päällä, vaikka hyppelin. Se oli juuri oikean pituinen minulle. Rakastuin sen helmaan. Ainoa murheeni oli, etten pystynyt kunnolla sovittamaan boleroa puvun kanssa, sillä se oli kerta kaikkiaan liian suuri, vaikkei kaventamista vaaditakaan kuin pari senttiä. Tärkeimmät osat olivat kuitenkin oikeilla paikoillaan - toisin sanoen rinnoille tehty muotoilu ei tule vaatimaan minkäänlaista muokkausta. Sivusaumoista vähän pois, ja se on siinä.

Muokkaus tehtäisi tietysti vasta sitten, kun häät olisivat lähempänä. Nyt puvussa oli kivasti kasvunvaraa. Eipä tarvitsisi tarkkailla turhaan, mitä suuhunsa pistää...

Lähikuvaa helman koristeompelusta

Rakastuin tyllihelmaan kirjailuineen. Rakastuin selän pieniin satiininappeihin. Rakastuin tiimalasiin, jonka muodon puku loihti esiin minusta. Rakastuin tukevuuteen ja helppoon helman pituuteen.

Ei asiaa kovin kauaa tarvinnut pohtia, kun teimme kaupat, ja lähdin kotia kohti kahteen pukupussiin ja Ikea-kassiin laskostettu, valkea tylliunelma mukanani :) Toki lähdin myös 300 euroa köyhempänä, mutta se oli mielestäni laadukkaasta hääpuvusta vain kohtuullinen summa rahaa.

Paluumatka oli epäonnisia sattumia täynnä, ja päivämme Tampereella venähti ikävän pitkäksi. Puku kuitenkin pysyi menossa mukana, ja käytimme aikaa viisaasti mm. syömällä pulled pork-hot dogit ja juomalla chai lattea kuppilassa nimelta New York.

Kotona olisi hirveästi tehnyt mieli hypistellä uutta ihanuutta, mutta eräs utelias vili sai minut nostamaan pukupussin vaatehuoneeseen. Eihän sulhanen saa nähdä pukua ennen häitä! Veikkaan kyllä, että hän näkee tänne laitetut kuvat, mutta se ilo sentään hänelle suotakoon.

Kuvat nappasin nyt, kun lopultakin ehdin jälleen hypistelemään tylliä ja helmipitsikirjailuja A:n poissa ollessa. Ihmeellistä, minulla on oma hääpuku! Ai että! Häät tuntuvat äkkiä paljon konkreettisemmalta asialta. 

Jotain käytettyä: check! Yksi iso asia pois to do -listalta, ja budjetti kiittää :)